Hoitopaikka.Net etusivu » Palvelut » Kaikille » Hoitomuodot ja hoitotapoja » Esiopetus ja iltapäivätoiminta Rekisteröidy  Kirjaudu
 Esiopetus ja iltapäivätoiminta Minimize

Lapsella on oikeus esiopetukseen

 

Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta.

Perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella ja sellaisella lapsella, joka 27 §:n mukaisesti aloittaa perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin, on oikeus saada esiopetusta myös oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Esiopetukseen osallistumisesta päättää 26 §:n 1 momentissa säädettyä poikkeusta lukuun ottamatta oppilaan huoltaja. Esiopetukseen hakeutumisesta säädetään tarvittaessa asetuksella.

Esiopetus on maksutonta, osallistuminen vapaaehtoista

Kunnilla on velvollisuus järjestää perusopetuksen mukaista maksutonta esiopetusta kaikille lapsille pääsääntöisesti vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista vähintään 700 tuntia vuodessa. Vanhemmat valitsevat osallistuuko lapsi esiopetukseen.

Esiopetusta kunnallisesti ja yksityisesti

Esiopetuksen toteuttaminen vaihtelee kunnittain. Esiopetus voi tapahtua koulun tai päivähoidon piirissä. Esiopetusta voivat järjestää myös seurakunnat tai muut yksityiset tahot, joilla on esiopetukseen kunnan hyväksyntä. Kunta, jossa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita, on velvollinen järjestämään esiopetuksen erikseen kumpaakin kieliryhmää varten.

Esiopetukseen hakeminen

Esiopetukseen hakeminen tapahtuu yleensä jo talvella (tammi-helmikuussa). Hakemisajankohta ja tapa vaihtelevat kunnittain ja siitä tiedotetaan usein paikallislehdissä.
Yksityisten päiväkotien esiopetukseen haetaan usein ottamalla suoraan yhteyttä kyseiseen päiväkotiin.

Esikoululaisen iltapäivätoiminta

Alle oppivelvollisuusikäiset lapset ovat oikeutettuja päivähoitoon. Esikoululaisten iltapäivätoiminta voi tapahtua joko kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa. Hoitomuoto voi olla esimerkiksi iltapäiväkerho, päiväkoti, hoitaja kotona tai perhepäivähoito. Katso hoitopaikkavälityksestämme vapaita hoitopaikkoja!

Esiopetusikäisen osapäivähoidon yksityisen hoidon tuet

Yksityiseen esiopetusikäisen osapäivähoitoon voi saada yksityisen hoidon tukea seuraavasti:

  • Hoitoraha 58,87 euroa
  • Hoitolisä puolet siitä, mikä hoitolisän määrä muuten olisi, max. siis puolet 134,55 eurosta.
  • Mahdollinen kuntalisä kunnittain


Kunnallisessa päivähoidossa maksu määräytyy määräysten mukaisesti. Yksityisen hoidon maksu on yksityisen hoitopaikan päätettävissä.

Koululaisten iltapäivätoiminta

Laki iltapäivätoiminnasta astui voimaan 1.8.2004. (Perusopetuslaki 21.8.1998/628 48§)
Lain mukaan kunta voi järjestää ja hankkia tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on siis kunnalle vapaaehtoista. Jos kunta haluaa saada toimintaansa valtionosuutta, on sen noudatettava erityislainsäädännössä säädettyjä määräyksiä. Seuraavassa kuvattavat määräykset ja periaatteet koskevat toimintaa, johon kunta saa valtionosuutta.

  • Kunta vastaa siitä, että koko toiminta on järjestetty perusopetuslain mukaisesti.
  • Kunta päättää, minkä hallintokunnan alaisuuteen ao. toiminta sijoitetaan.
  • Toimintaa tulee tarjota kunnan koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille.
  • Lapsella ja hänen huoltajallaan ei ole subjektiivista oikeutta päästä ao. toimintaan. Tarjottava määrä voi vaihdella eri kohderyhmien kesken. Kunta päättää kuinka monelle lapselle ja missä määrin toimintaa järjestetään kullekin toiminnan piiriin kuuluvalle oppilasryhmälle (1. ja 2. vuosiluokka sekä erityisopetuksessa olevat).
  •  Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan paikkaa siitä kunnasta, missä lapsi on perusopetuksessa.
  • Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestäessään kunnan tulee ottaa huomioon eri kieliryhmien tarpeet.
  • Kunnan tulee hyväksyä toimintaa varten toimintasuunnitelma.
  • Kunta vastaa siitä, että aamu- ja iltapäivätoiminnalle tarkoitetut tilat ja välineet ovat turvallisia ja että lapset eivät joudu väkivallan tai muun kiusaamisen kohteeksi.
  • Valtionosuuden saamisen edellyttämä toiminnan kokonaislaajuus on 570 tuntia / toimintaan osallistuva oppilas / koulun työvuosi. Tämän lisäksi voi olla myös muuta aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota ei koske aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat lainsäädännön erityismääräykset (esim. maksukatto) eikä se oikeuta opetus- ja kulttuuritoimen lainsäädännön mukaiseen valtionosuuteen.
  • Toimintaa voidaan järjestää koulun työvuoden aikana arkipäivisin ja pääsääntöisesti sen tulee tapahtua kello 7.00–17.00. Poikkeustapauksissa toimintaa voidaan siis järjestää myös muuhun kellonaikaan.
  • Toiminta voi ajoittua sekä aamu- että iltapäivään, mutta se voi myös rajoittua pelkästään aamu- tai iltapäivään. Toiminnan laajuus voi vaihdella eri päivien välillä, samoin kuin se voi vaihdella lukuvuoden aikana.
  • Toimintaan osallistuvalla lapsella ei ole subjektiivista oikeutta saada haluamanaan ajankohtana kouluvuoden aikana 570 tuntia ao. palveluja. On luonnollisesti tarkoituksenmukaista pyrkiä ajoittamaan ao. palvelut sellaiseen ajankohtaan, että ne palvelevat parhaiten lapsen ja kotien tarpeita.
  • Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuminen on lapselle vapaaehtoista.
  • Otettaessa lapsia aamu- ja iltapäivätoimintaan on heihin sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita.
  • Määräyksiä aamu- ja iltapäivätoiminnan lapsiryhmäkoosta ei ole.
  • Lapsella on oikeus kaikkina toimintapäivinä välipalaan.
  •  Lain mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että niillä toimintaan osallistuvilla lapsilla, joilla on perusopetuslain 32 §:n mukainen oikeus koulumatkaetuun, on mahdollisuus käyttää tätä etua.
  • Kunta voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia palvelut esimerkiksi toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä.
  • Kunta voi hankkia palvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lapsi- ja nuorisojärjestöt, yhdistykset ja seurat sekä seurakunnat ja myös yhtiöt tai muut tuottajat. Jos kunta hankkii palvelut ulkopuolelta, ne voidaan hankkia ostopalveluina tai ao. toimintaan kohdennettuina avustuksina.
  • Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä, joka saa olla enintään 60 €/lapsi. Tämä yläraja koskee myös ostopalvelusopimusten ja kohdennettujen avustusten kautta hankittuja palveluja. Muita maksuja toimintaan osallistumisesta ei voida periä. Maksu koskee siis 570 tunnin laajuista toimintaa / koulun toimintavuosi. Palvelut voidaan luonnollisesti toteuttaa laajempanakin tuntimääränä, mutta tältä osin toiminta ei ole perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Tällöin kunta voi periä ylimenevästä osuudesta haluamaansa maksua.
  • Aamu- ja iltapäivätoiminnassa tulee olla toiminnan järjestämistapa huomioon ottaen riittävä määrä ammattitaitoisia ohjaajia.

 

Iltapäivätoimintaa voivat järjestää mm.

  • koulu
  • kunta
  • urheiluseurat
  • järjestöt
  • yhdistykset
  • seurakunnat
  • lasten vanhemmat
  • yritykset
  • erilaiset oppilaitokset

Lisätietoja iltapäivähoidosta ja iltapäivähoitopaikan perustamisesta:

 http://www.nuorisuomi.fi/

http://www.edu.fi/

http://www.kerhonetti.net/

Laki koululaisten iltapäivätoiminnasta: (lähde Finlex)

http://www.finlex.fi/linkit/ajansd/19980628 (pykälä 48)

 


  
Etera
euroteam
Copyright 2007 Internetpalvelu Hoitopaikka.Net Finland   Käyttöehdot  Rekisteriseloste
DotNetNuke® is copyright 2002-2010 by DotNetNuke Corporation