Hoitopaikka.Net etusivu » Palvelut » Kaikille » Kokemuksia päivähoidosta » Hoidossa omassa kodissa Rekisteröidy  Kirjaudu
 Kaikille

  
 Hoidossa omassa kodissa Minimize

Poikamme oli 1v.4kk ikäinen kun palkkasimme hoitajan kotiimme. Hoitokaveriksi saimme työkaverin 10kk ikäisen tyttären. Hoitajan löysimme tuurilla, kun meillä kotona käynyt siivooja vaihtoi mielellään siivoushommat lastenhoitoon. Hänellä oli myös perhepäivähoitajan koulutus.


Päädyimme kotihoitoon, koska meistä se oli parasta noin pienelle. Ainakin puitteet oli tutut lapselle, vaikka vieras hoitikin. Myös "ryhmä" oli tarpeeksi pieni, jotta lapset sai varmasti huomiota omiin tarpeisiinsa.
Halusimme myös ehdottomasti hoitokaverin, jotta lapsilla olisi seuraa toisistaan. Pidin myös tärkeänä että ainokaisemme oppisi tulemaan muiden lasten kanssa toimeen, eikä olisi aina vain aikuisten passattavana.
Päätös oli helppo, etenkin sen jälkeen kun selvisi kuinka hyvin Espoo tukee alle 3-vuotiaan kotihoitoa. Kustannukset meille oli samat, kuin että lapsi olisi päiväkodissa. Moni kuvittelee kotihoitoa kalliiksi ratkaisuksi.
Paperiasioiden selvittely vaati hiukan aikaa. Verottajalla on hyvä opas ("Kotitalous työnantajana"), josta asiat selviää. Teimme kirjallisen työsopimuksen. (Kela vaatii sen tukia varten. Suosittelen ehdottomasti kirjallista sopimista kaikesta mahdollisesta. Se on turvana kummallekin, perheelle ja hoitajalle, jos tulee jotain ongelmia tai epäselvyyksiä.


Hoitajan työaika on 9-17. Pääasiallinen tehtävä on huolehtia lapsista, vahtia, syöttää, laittaa nukkumaan jne. Me emme vaadi erikseen "virikkeitä" tai askartelua tms. Toivomuksestamme lapset ja hoitaja ulkoilivat päivisin aamu- ja iltapäivällä. Myös jälkien korjaaminen ja lounaan valmistaminen kuuluu tehtäviin. Eli lelut siivottaan paikoilleen, tiskit koneeseen ja pöydät siisteiksi. Maksamme erkiseen mahdollisesta sovitusta kotityöstä - imurointi,
lattioiden pesu, vessojan pesu. (Lapset nukkuvat 2 h päiväunia, joten hoitajalla on silloin aikaa muuhun).


Oma poikamme reagoi hoitokuvioon ensimmäisen kuukauden ajan. Itki aamuisin, oli iltapäivällä kiukkuinen, nukkui huonosti. Mutta sen jälkeen kaikki on mennyt hienosti. Ei edes regaoi leikkiensä keskeltä, kun vanhemmat tulevat kotiin. Joskus vähän vastustelee, ettei hoitaja saisi lähetä pois.
Hoitokaverityttö oli niin pieni aloittaessa, että ei osannut näyttää reaktiotaan. Joskus lomien tai sairaspoissaolojen jälkeen on saattanut vähän kitistä hoitoon tulemista, mutta tyttö on ollut ihan tyytyväinen heti äitinsä lähdettyä.
Kumpikin lapsi tottelee paremmin hoitajaa kuin vanhempiaan. Tosin kahden pienen kanssa on pidettäväkin tiukemmin kiinni sovituista rajoista, jotta homma pysyy kasassa. Meistä on vain hyvä että lapset ovat oppineet odottamaan vuoroaan, alkeellisia käytöstapoja - sanomaan kiitos, odottamaan ruokapöydässä että kaikki ovat syöneet, tulemaan toimeen keskenään - ei saa heitellä leluja, ei saa ottaa leluja toisen kädestä yms.


Hyvä puoli kotihoidossa on tietty, että lasta ei tarvitse aamulla viedä minnekkään ja lapsi saa olla omassa tutussa kodissa hoidossa. Hoitoryhmä on pieni ja sama henkilö, johon lapsi kiintyy, aina hoitamassa
Huono puoli, että kotona ei ole päivisin ”omaa rauhaa”. Eli jos itse on jostain syystä päivällä kotona (esim. Sairas), niin kotona ei voi tehdä töitä, pyörii hoitaja ja lapset ”jaloissa”. Pienelle lapselle on vaikea sanoa että nyt äitiä ei saa häiritä, jos äiti kuitenkin on paikalla. Ei myöskään saa olla liian herkkä sille, että vieras ihminen on kotona ja joutuu käymään kaapeilla (tyyliin keittiössä tehdessä ruokaa) tai jotkut tavarat saattavat siirtyä eri paikkan yms. Ongelma saattaa olla myös varahoitajan järjestäminen hoitajan sairastuessa Lasten ja hoitajan lounas pitää miettiä ja hankkia raaka-aineet valmiiksi. Meillä hoitaja kyllä kokkaa ruuan.


Jos kotiin ottaa hoitokaverin, on oikeanlaisen perheen valitseminen myös tärkeätä. On hyvä että perheiden arvot, rutiinit yms sopivat yhteen. (saako antaa einesruokaa, saako katsoa viedoita/telkkaria, mitä päivsin tehdään, koska lapsi on liian sairas hoitoon, kun nuhaa vai vasta kun kuumetta yms). Sopimukset kannattaa myös tehdä niin, että ei tule ongelmia jos toinen perhe lopettaakin hoidon sovittua aiemmin (miettiä mikä on sopiva irtisanomisaika).


Itse kyllä suosittelen kotihoitoa. Hoitaja on lapselle kuin perheenjäsen ja hoitokaveri sisar, jonka perään kysellään lomalla ja viikonloppusin. Poikamme onkin sitä mieltä, että hoitaja lähtee töihin, kun iltapäivällä lähtee kotiin.


  
Etera
euroteam
Copyright 2007 Internetpalvelu Hoitopaikka.Net Finland   Käyttöehdot  Rekisteriseloste
DotNetNuke® is copyright 2002-2010 by DotNetNuke Corporation