Kokemusta niin kunnallisesta kuin yksityisestäkin päiväkodista
Lapsillamme on kokemuksia (valitettavan?) monesta päiväkodista. Olemme kokeilleet kumpaakin, niin yksityistä kuin kunnallistakin hoitoa. Emme valinneet yksityistä hoitoa mitenkään varta vasten siksi, että se oli yksityinen. Sopiva päiväkoti vain tuntui sattuneen kohdalle, joten valitsimme sen. Neljän vuoden (ja lukuisten muuttojen) aikana meille on kertynyt kokemusta kaikkiaan kolmesta päiväkodista, joista yksi oli yksityinen. Nyt olemme asettuneet aloillemme, ja lapset ovat hoidossa kunnallisessa päiväkodissa. Valitsimme nykyisen kunnallisen päiväkodin, koska se on osittain englanninkielinen. Muut päiväkodit olemme valinneet enemmän tai vähemmän sattuman kaupalla.
Yksityinen päiväkoti, jossa lapsemme olivat, oli pieni ja kodinomainen, mutta se aloitti toimintansa samana syksynä kun lapsemme sinne menivät, eivätkä käytännön asiat ensimmäisenä talvena sujuneet kovinkaan hyvin. Esimerkiksi päiväruoka piti toimittaa päiväkotiin sen sisarpäiväkodista, mutta alkuun ruoka jäi usein tulematta ja lapset söivät toistuvasti purkkihernekeittoa. Eteisen lamppua ei kukaan koskaan vaihtanut, joten lapasia etsittiin iltahämärissä pimeässä… Toiminnasta emme mielestämme saaneet tarpeeksi tietoa etukäteen, vaan esimerkiksi hieman aikaistetusta sulkemisajasta muistettiin kertoa vasta saman päivän aamuna. Pieni pihatie oli talviaamuina aina auraamatta… Kaiken kaikkiaan yksityisen päiväkodin henkilökunta oli mielestämme ylityöllistettyä, sillä lasten hoitamisen lisäksi heidän piti huolehtia sekä kaikkien käytännön asioiden organisoimisesta että esimerkiksi talon siivoamisesta.
Käytännöllisten rutiiniasioiden toimiminen onkin mielestämme erityisen tärkeää – niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Koska hoitoarki on kiireistä ja stresssaavaa sekä lapselle että vanhemmalle, on tärkeä voida luottaa siihen, että pikkuasiat sentään ovat järjestyksessä.
Hyvänä puolena tässä päiväkodissa oli tietysti hoitoryhmien pieni koko. Henkilökunta oli samoin motivoitunutta ja mukavaa.
Yllättäen meillä on myönteisempiä kokemuksia kunnallisesta kuin yksityisestä päivähoidosta! Rutiinit toimivat, päikkäri on aina valmiina odottamassa, tiedotteet kulkevat ja hoitajilla on aikaa panostaa lasten ohjaamiseen. Lisäksi koemme, että kunnallinen päiväkoti pitää myös vanhemmat aktiivisesti ajan tasalla siitä, mitä lasten elämään hoitopäivinä kuuluu. Lapsi sekä otetaan vastaan että ”luovutetaan” takaisin vanhemmille henkilökohtaisesti, mikä on ihana asia.
Tärkeintä on tarjota lapselle turvallinen, lämmin ja jämäkkä (kodinomaisuus ei saa tarkoittaa päämäärätöntä haahuilua ja lasten olemista omissa oloissaan loputtomia aikoja sillä aikaa kun päiväkodin tädit tekevät jotain muuta…) ympäristö, jossa hän saa mahdollisimman pitkälle olla oma itsensä. Vaikeatahan se on… myös kotona varsin mahdotonta…